Frantsilan tuotteiden raaka-aineita – kasveja, yrttejä ja kukkia – viljellään jo kymmenennessä polvessa Hämeenkyrössä. Viljelyksiä hoitava Valo Cormier, 34, tietää, että kasvien viljely luomumenetelmin on rankkaa fyysistä käsityötä mutta opettaa jotain olennaista elämästä.

Valo Cormier riisuu pitkät kumisaappaansa ja vihreät, kuraiset sadevaatteensa yrttivaraston eteiseen, kuraa on roiskunut huppuun saakka. Kesäkuun alun aamupäivä on ollut sateinen, ja Valo on kyykkinyt kitkemässä karhunputki- ja väinönputkipenkeistä rikkaruohoja pois.

Oikea käsi on iskenyt kitkentäraudan kasvin tyveen, vasen käsi nostanut sen märästä maasta juurineen pois. Kerta toisensa jälkeen.

Suurin osa Frantsilan hyvinvointituotteiden vaikuttavista ainesosista viljellään itse täällä Hämeenkyrössä. Kitkettävää riittää kasvukaudella käytännössä koko ajan, sillä viljelyalaa on 24 hehtaaria. Luomuviljelmillä ei käytetä torjunta-aineita, joten myöhemmin kesällä myös kasvituholaiset, kuten kotilot ja nokkosperhosen toukat, nypitään kasvien lehdiltä käsin pois.

”Kasvien sively nokkosvesillä ei auta meillä mitään, kun niin paljon kasvaa kerralla”, Valo sanoo ja naurahtaa.

Valon vanhemmat Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier alkoivat viljellä Virpin suvun maita luomuviljelyn pioneereina jo ennen Valon syntymää. Valo aloitti työskentelyn pelloilla ylioppilaskirjoitusten jälkeen miettiessään, mitä haluaisi elämältään.

Tähän asti Frantsilan pelloilla työskentely on ollut juuri sitä, mitä hän on halunnut tehdä.

Yli 20 000 taimen istutus

Valon suosikkivuodenaika on kevät. Silloin elämä palaa konkreettisesti Frantsilan maille hiljaisen talven jälkeen. Luonnon uusi kiertokulku alkaa.

Huhtikuussa lumen sulettua pelloilla törröttää vielä ruskeaksi lakastuneita kasveja, muistoja edelliskesän kukoistuksesta. Jotta aurinko pääsee hellimään mullan alla muhivia monivuotisia kasveja, kuolleet varret katkotaan raivaussahalla. Toukokuussa kylvövuorossa oleva kokkareinen maa äestetään ja lannoitetaan maaperää parantavalla heinä-viherlannoituksella.

Iso urakka on myös siementen kylvö kasvihuoneissa huhti-toukokuussa. Siemenistä kasvaa kasvatuskennoissa yli 20 000 taimea, jotka istutetaan kesäkuun alkupuolella maahan.

”Tänä vuonna luonto on jäljessä normaalia kesää, ja nyt takana on pitkä sadekausi”, Valo sanoo ja katselee mullanruskeita viljelysmaita. Penkkien teko on vielä kesken vetisen maan takia.

Seuraavalla viikolla täällä alkavat kuitenkin taimien istutustalkoot, oli keli mikä tahansa. Silloin pelloilla piisaa porukkaa: yhdet rei’ittävät maata, toiset istuttavat taimia koloihin.

Sen viikon jälkeen pelloilla kasvaa muun muassa ukontulikukkia, kehäkukkia, heinäratamoa, kamomillaa, niittyhumalaa, lipstikkaa ja ruusujuurta. Pelloilla kukoistaa myös lukuisia monivuotisia kasveja, kuten siankärsämöä, nokkosta, auringonhattua ja minttuja.

Loppukesä onkin sitten kastelua, kitkemistä, keräilyä – ja kukoistuksen ihailemista.

Viljely kasvattaa myös ihmistä

Frantsilassa käytetään uudistavan viljelyn menetelmiä, eli maahan sidotaan mahdollisimman paljon hiiltä eri metodein. Se on hyväksi sekä maaperälle että ilmastolle.

Peltojen peitoksi on istutettu monivuotisia sinimailasia ja puna-apiloita, jotka suojaavat maaperää ja pitävät sen rikkaana ja elävänä. Sinipunaisena kukkiva rohtorauniokin on ottanut hoitaakseen tärkeää hiilensidontatyötä valtaamalla omatoimisesti lisää alaa. Näitä hyötykasveja käytetään myös Frantsilan tuotteissa.

Valon vastuulla ovat kasvihuonekasvatukset ja taimien kastelu ja hoito, muuten Frantsilan pääviljelijänä on toiminut jo lähes 25 vuoden ajan Tapani Ahola.

”Syvimmässä teini-iässä minulla oli vaihe, etten todellakaan halunnut näihin hommiin”, Valo sanoo. Ensimmäisen kerran hän kyykki pellolla 11-kesäisenä.

”Olen kuitenkin oppinut arvostamaan fyysistä työtä. Tätä tehdessä myös arvostus ruoan tuottajia kohtaan on kasvanut, kun luonnon kanssa pelataan.”

Valo sanoo, että viljelytyö on poistanut hänestä tiettyä naiiviutta.

”Ja perfektionismi on pitänyt heittää roskakoriin. Vaikka tähän käyttäisi kaikki vuorokauden tunnit, kitkettävä ei lopu koskaan. Voikukat ja juolavehnät eivät tarvitse kuin aivan pienet juurenpalat, ja ne jatkavat kasvuaan. Tässä oppii keskittymään olennaiseen.”

Sellainen työ kasvattaa ihmistä, kitkee turhan vaiheilun.